Moi!
Olen Nadja Aavinen.
Moikka! Olen Nadja Aavinen Kaarinassa asusteleva toimintaterapeutti. Vapaa-aikana harrastan monipuolisesti liikuntaa ja vietän aikaa perheen ja ystävien kanssa. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja eläimet, rentoudunkin mielelläni metsässä samoillen, merta katsellen tai eläinten parissa. Työssäni hyödynnän mahdollisuuksien mukaan luontoa. Kodissani yksi tärkeimmistä huoneista on keittiö, leipominen ja ruuanlaitto ovat kuuluneet lapsesta saakka lempi puuhiini. Minulta löytyy kokemusta myös sijaisvanhemmuudesta.

Minusta
Työssä toimintaterapeuttina minulle on tärkeää kohdata asiakasta yksilönä ja varmistua siitä, että hän tulee kuulluksi ja nähdyksi omana itsenään, sekä pääsee vaikuttamaan oman terapiansa suunnitteluun ja toteutukseen. Lasten ja nuorten parissa työskentelyn koen itselleni luontaiseksi. Koen tärkeäksi työskentelyn myös asiakkaan lähipiirin ja muiden ammattilaisten kanssa, huomioiden kaikkien voimavarat. Toimintaterapeuttina haluan olla aito ja helposti lähestyttävä ja tehdä työtä aidosti omalla persoonallani.