Kaisa Karvonen

Moikka!


Olen Kaisa ja muutin Marttilaan kesällä 2021 yhdessä avopuolisoni ja kahden koiran kanssa. Vapaa-ajallani nautin kotona touhuamisesta niin keittiössä, käsitöiden kuin nikkaroinninkin parissa. Pidän myös luonnossa liikkumisesta ja erilaisista peleistä ystävien kanssa.

 

Toimintaterapeutiksi olen valmistunut jouluna 2018. Siirryin valmistuttuani Varsinais-Suomen Muistiyhdistykseen tekemään hanketyötä, jossa tehtäväni oli kehittää muistisairautta sairastavien asumisen turvallisuutta. Lisäksi olen työskennellyt myös Aivoliitossa toimintaterapeuttina aivoverenkiertohäiriön sairastaneiden kuntoutuskursseilla sekä ADHD sopeutumisvalmennuskursseilla. Aiemmat työtehtäväni ovat tuoneet mukanaan laajaa näkökulmaa ihmisen toimintakykyyn eri elämänvaiheissa. Syksyllä 2021 siirryin yksityiseksi ammatinharjoittajaksi. Aiemmissa työtehtävissä on painottunut ryhmätoiminta, ja nyt pääsenkin toteuttamaan terapiaa huomioiden yksilölliset tarpeet.

 

Työskentelen monipuolisesti eri asiakasryhmien parissa Varsinais-Suomen alueella. Haluan kehittyä terapeuttina ja oppia jatkuvasti uutta, ja hankin lisäkoulutusta tarpeiden ja tarjonnan mukaan. Vahvuutenani terapeuttina on mukaansatempaava työote, asiakkaan tarpeiden kuuleminen ja aito välittäminen asiakkaan asioista.

 

Pitkät koulutukset:

Toimintaterapeutti 210op Turku AMK 2018.

 

Lyhyet koulutukset:

Kinesioteippaus toimintaterapeuteille 2016

Hygieniapassi

EA1

kaisa.jpg
Toiminta-alue

Marttila, Salo, Lieto, Aura,

Loimaa, Paimio, Pöytyä, Koski 

Kaarina ja Turku

Ota yhteyttä

Puh. 0400802755

Kaisa.Karvonen@terapiatalotempo.fi